Hallinnan tunne on toimijuuden perusta ja tulevaisuuden työelämän voimavara

Työelämä muuttuu nopeammin kuin koskaan. Samaan aikaan ihmisiltä odotetaan yhä enemmän:
  • jatkuvaa oppimista
  • itseohjautuvuutta
  • priorisointikykyä
  • palautumisen hallintaa
  • kykyä toimia epävarmuudessa
Silti harva on saanut konkreettisia työkaluja siihen, miten omaa kuormitusta käsitellään arjessa. Usein ongelma ei ole tiedon puute.

Suurin haaste on se, että kuormitus jää helposti näkymättömäksi ja vaikeasti käsiteltäväksi. Se voi tulla monista eri lähteistä, muuttua jatkuvasti ja tuntua liian suurelta jäsentää yksin. Kun ihminen ei enää tiedä, mistä aloittaa tai mihin voisi oikeasti vaikuttaa, hallinnan tunne alkaa vähitellen murentua.

 
Silloin aktiivisuus vähenee, asioita siirretään myöhemmäksi, tukea ei pyydetä ajoissa.


Kuormituksesta tulee helposti jotain, jonka kanssa jäädään yksin. Ja mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä raskaammalta siihen tarttuminen alkaa tuntua.

 

Hallinnan tunne vaikuttaa enemmän kuin usein ymmärretään

Hallinnan tunne tarkoittaa uskoa siihen, että omaan tilanteeseen voi vaikuttaa. Se ei tarkoita täydellistä kontrollia, vaan kokemusta siitä, että:
  • tilanteeseen voi tarttua
  • asioita pystyy jäsentämään
  • kuormituksesta voi puhua
  • apua on mahdollista saada
  • eikä tarvitse jäädä yksin
     
Kun hallinnan tunne vahvistuu:
  • toiminta lisääntyy
  • priorisointi helpottuu
  • yhteistyö paranee
  • ratkaisuja löytyy aikaisemmin
  • hyvinvointi vahvistuu pitkäjänteisesti
Siksi hallinnan tunne ei ole vain yksilön hyvinvointikysymys. Se on yksi tulevaisuuden työelämän tärkeimmistä voimavaroista. Hyvinvointi ei synny vain ympäristöstä vaan myös taidoista
Organisaatiot tekevät paljon hyvinvoinnin eteen:
  • kehittävät johtamista
  • lisäävät joustavuutta
  • rakentavat tukipalveluita
  • tarjoavat työterveyttä
  • panostavat työyhteisöihin
  • Nämä ovat tärkeitä asioita.
Silti yksilö jää usein yksin oman arkensa kanssa. Siksi tarvitaan myös työelämätaitoja, kuten:
  • kuormituksen tunnistamista
  • oman tilanteen sanoittamista
  • priorisointia
  • realististen tavoitteiden rakentamista
  • epävarmuuden käsittelyä yhdessä muiden kanssa

Kyse ei ole siitä, että yksilön pitäisi selvitä yksin. Vaan siitä, että kuormituksesta saadaan sellaista, jota voidaan käsitellä yhdessä.

 

Kuormitus ei ratkea yksin

Tietotyön kuormitus ei ole vain yksilön tai organisaation ongelma. Se on yhteinen haaste, joka vaatii:
  • parempaa keskustelua
  • selkeämpiä toimintamalleja
  • käytännön työkaluja
  • matalan kynnyksen pysähtymistä ajoissa
Minun tavoitteena on auttaa organisaatioita tekemään kuormituksesta:
  • käsiteltävää
  • priorisoitavaa
  • kommunikoitavaa
jotta ihmisen ei tarvitse jäädä yksin tilanteensa kanssa. Kun kuormitus muuttuu näkyväksi ja jäsennellyksi, siihen on helpompi tarttua ajoissa yhdessä.